Piipahdimme joulukuussa aaton aattona äidin ja Päkän kanssa Tallinnassa. Olimme bonganneet lehdestä jutun F-hoone nimisestä ravintolasta, joka löytyy Tallinnan Telliskivestä. Ei siis auttanut muuta kuin lähteä suunnistamaan sitä kohti. Menimme suurimman osan matkasta raitiovaunulla, johon saa lippuja edullisesti R-kioskista. Jäimme pois Telliskivi nimisellä pysäkillä ja kun siitä lähtee keskikaupunkia päin kävelemään niin löytää hetken päästä F-hoonen. Matkalla on myös soma pikku pultsaripuisto ja rautatieasema - hyvin herttaista aluetta siis.



Ravintola ulkoapäin



Alkuruoat maksoivat alle 4€. Minä söin täytettyjä munakoisorullia, Päkä kolmea erilaista bruchettaa ja äiskä brie-juustolla täytettyä leipää. Minun annokseni kaipasi jotain makeaa, mutta muutoin alkuruoat oliva erinomaisia.



Pääruoat maksoivat 5-9€. Minun sienipiirakkani oli pettymys, koska siinä sienet oli ällön limaisia, Päivin jättikatkarapupasta ei maistunut miltään, mutta äidin lohi oli ihan jees.



Jälkkärit olivat 2-3€. Me valitsimme kaikki creme bruleen (2,30€) ja ne kyllä pelasti hieman surkeahkot pääruoat.


Tänne ravintolaan täytyy tulla uudestaankin. Ruoka ei ollut yhtä hyvää kuin Kohvik Moonissa, joka on edelleen mielestäni Tallinnan ykköspaikka, mutta hinnat olivat erittäin huokeat (Kuulostaako muuten jonkun muunkin mielestä huokea kalliilta eikä halvalta?). Kohvik Moonin ruoka on upeaa, mutta tämäkin oli erittäin hyvää ja kivaa vaihtelua. Ensi kerralla aion syödä pelkästään alkuruokia ja hypätä suoraan jälkkäriin.

 

P.S. Älkää menkö ratikassa sinne peräosaan, koska siellä haisee ihan kuolemalta.