Ilmeisen nopeasti on aika mennyt, sillä viime kertaisesta postauksesta on jo kuukausi aikaa. Tarkoitus ei tosiaankaan ole ollut pitkittää Ranskan matkakertomuksien kirjoittamista tällä tavalla, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Selailin äsken reissukuviani ja mietin mitä olisi ehdottomasti saatava mahdutettua viimeiseen postaukseen ja päädyin tietenkin ruokaan, vaikka toki olisin voinut kertoa silkinkutojista tai Lyonin vanhasta kaupungista. Tämän postauksen jälkeen voin keskittyä unelmoimaan tulevista matkoista - paljastan jo nyt että aion lähteä maahan, joka tunnetaan Ranskan arkkivihollisena. Syksyllä on siis tarkoitus mennä pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen. Mutta pitäydytään nyt vielä kuitenkin siellä Ranskassa hetki!



Kaksi kuukautta sitten Lyonissa oli samanlaiset kelit mitä nyt on Suomessa. Oli aivan uskomattoman hienoa istua terassilla, juoda roséviiniä ja syödä lyonilaista salaattia, kun aurinko paistoi ja oli 20 astetta lämmintä. Samaan aikaan Suomessa satoi räntää. Tykästyin tähän salaattiin - se oli ruokaisa ja maukas. Myöhemmin tein sitä syntymäpäivilläni ja sukulaisille se upposi myös.



Olimme syömässä ravintolassa illallista ja Camille tilasi itselleen sammakonreisiä. Ne olivat rittäin hyviä ja minua harmitti etten ottanut niitä. Söin menun, johon kuului sipulikeittoa, pihviä ja suklaakakkua, ja se oli hieman tylsä. Ravintolan annokset eivät olleet kovin esteettisiä, joten oli pakko laittaa tähän kuva, jossa ei näy pelkästään karu annos. :D



Juustoja!



Lisää juustoja!



Viimeisenä iltana olimme gaalassa kasinolla ja siellä oli tarjolla kaikenlaisia cocktailpaloja. Söin mm. viiriäistä ja etanoita. Me emme syöneet mitään ennen lähtöä, joten oli aika homma saada itsensä täyteen cocktailpaloista.



Jälkkäreitä <3