Onneksi en noudattanut tätä kehoitusta ja otin muutamia vaatteita mukaan. Täällä nimittäin on kunnolliset vaatteet ihan saman hintaisia kuin Suomessa. Ensimmäiset neljä viikkoa kuljin siis Seppo Taalasmaa -paidoissani ja shortseissa ennen kuin löysin mitään ostamisen arvoista.


El Mercado del Puerton (Montevideossa oleva kauppahalli, jossa on vain ravintoloita) erikoisuus on Medio y Medio, joka on puoliksi skumppaa ja valkkaria. *nams*

Montevideossa käytiin lauantaina torilla, jossa oli paljon koruja ja naisten vaatteita myynnissä. Tuplasin siellä vaatevarastoni määrän. Kaikki porteñot (buenos airesilaiset) olivat varoitelleet meitä, että Uruguayssa on paljon kalliimpaa vielä kuin Argentiinassa, mutta meillä kävi tuuri ja löydettiin edullisia ja kohtuullisen hyvälaatuisia vaatteita. Oltiin Nooran kanssa ihan innoissamme ja pojat pitelivät käsilaukkujamme kun juostiin sovittamassa eri kojuissa mekkoja, hameita ja paitoja. Muun mukaan tarttui mm. vaaleanpunaiset unihousut, kolme paitaa, hame, mekko ja ihana turkoosi koru (kuvassa), joka sai mun niskan reagoimaan siten, että epäilin mulla olevan joku rutto. Täytyy koettaa hinkata sitä astianpesuaineella ennen seuraavaa käyttökertaa.