Wappu meni mukavasti hieman erilaisissa olosuhteissa tänä vuonna. Jotta en kuitenkaan kokonaan unohtaisi teekkariwappua, niin kaivoin tämän vanhan valokuvan esille. Se on kahden vuoden takaiselta wappupäivän piknikiltä Lappeenrannan linnoitukselta.

 

 

Viime syksynä sain tilaisuuden kirjoittaa Teknologiateollisuuden internet-sivustolle artikkelin eräästä opiskelijatapahtumasta ja viikko sitten kirjoitin toisen artikkelin mun opiskeluista. Voitte käydä lukemassa ne alla olevista linkeistä.

http://www.opiskelijaboxi.fi/teknologiateollisuus/artikkeli/toimitusjohtajat-opiskelijoiden-tentissa

http://www.opiskelijaboxi.fi/opiskelijaelamaa/artikkeli/elamaa-matkustelevana-teekkarin

 

Tässä vaiheessa, kun vaihtoaikaa on jäljellä enää 2viikkoa, alkaa ajatukset siirtyä jo eteenpäin. Kiva päästä 6viikon päästä Suomen kesään, mutta ennen sitä on vielä monta tarinaa koettavana. Insinööriaivon on vaan nyt kaivettava kalenteri esille ja suunnitella seuraavat viikot siten, että ehtii mahdollisimman paljon tehdä kaikkea. Se on nimittäin uskomatonta, että vaikka aikaa on yhdessä kaupungissa 4kk, niin silti tulee lopussa kiire tehdä ja nähdä asioita.