Tänä jouluna pääsen katsastamaan kuudet eri joulumarkkinat. Ensimmäiset ovat jo takanapäin. Kävin nimittäin Lappeenrannan Linnoituksen joulumarkkinoilla eilen. Seuraavana vuorossa Budapestin, Wienin ja Bratislavan markkinat. Sitten teen pikavisiitin Suomeen (pitää tuoda Tape takaisin kotiin ettei se jää keskieurooppaan) ja katsastan Helsingin joulumarkkinat ennen kuin lähden Tukholmaan äidin kanssa.

Lappeenrannan joulumarkkinat eivät hivelleet silmiäni. Teltat olivat rumia torikatoksia, joista tuli mieleen mansikat, joita pari kesää sitten kannoin tuhansia kiloja toreille ja markettien eteen. Ihmisiä kuitenkin riitti ja myyjiä oli paljon. Tulevilta joulumarkkinoilta odotankin jotain sellaista mitä Saksassa näin vuonna 2007.
 


Kaiserslautern, Saksa, 2007