Kolmannen päivän aamuna söimme esiaamupalan, jonka jälkeen jälkeen jaksoimme kävellä oikealle aamupalalle Stolleen. Siellä maistelimme erilaisia piirakoita. Stollella on paljon toimipisteitä Pietarissa, joten ei tarvitse lähteä kaupungin toiselle puolelle piirakkahimon iskiessä. Me söimme kaalipiirakkaa ja kevätsipuli-munapiirakkaa alkuun ja jälkiruoaksi otimme omena- ja puolukkapiirakkaa. Tähän täytyy sanoa huomautuksena, että kävimme Stollessa myös sunnuntaina, mutta me epäilimme, että piirakat on tehty sunnuntaille jo lauantaina eivätkä ne olleet yhtä hyviä. Jyskän sillipiirakka (herring) oli kylläkin loistavaa - sitruunapiirakka sen sijaan oli äklömakeaa. Tee maksoi reilun euron ja piirakkapala 1-2 €.



Stollen jälkeen suuntasimme kauppakeskus Galeriaan (yritimme sitä ennen löytää baarin, josta saa happidrinkkejä). Kävimme syömässä Galerian neljännessä kerroksessa Tiian kanssa jättipullan. Tämä oli ehkä hieman liian amerikkalaista Pietariin, mutta kyseinen pulla oli Tiian kohokohta matkalla, joten ehkäpä se kannatti. Patulle tähän väliin tiedoksi, että Tiia lupasi leipoa sulle noita kotona, koska niitä ei oikein voinut kuljettaa Suomeen.



Pullalla käynnin jälkeen Allin ja Jyskän kaveri liittyi seuraamme hetkeksi ja menimme pelmeneitä syömään kvartirka nimiseen ravintolaan Nevskille. Kaverin kaveri epäili, että annoksesta saattaa jäädä nälkä, mutta Jyskä totesi hänelle että: "Me lähdettiin kotoa klo13 ja siitä on kolme tuntia. Tää on nyt kolmas ravintola, jossa tytöt on, joten lupaan ettei näiden tyttöjen seurassa tule nälkä." Pelmeniannoksen sai 5 €:lla ja hintaan kuului joko vodka tai kalja. Me muut söimme sikanautapelmeneitä ja Allilla oli kasvisversio. Pelmenit täytyy syödä smetanan kanssa ja eihän ne maailman parasta ruokaa ole, mutta ne on hyvin venäläisiä ja niitä kannattaa kokeilla.



Ilta vietettiin Allin ja Jyskän lähibaareissa. Ekan nimeä en muista. Se oli jonkinlainen Art Cafe. Jos joku muistaa, niin laittakaa nimi kommentteihin. Siellä oli skumppa halpaa ja paikka oli kivasti sisustettu. Meille iski siellä ollessa pikkusuolaisen himo ja tilattiin ihania uppopaistettuja ruisleipätikkuja valkosipulimössöllä.



Sen jälkeen mentiin katsomaan Elvistä, koska äiskä käski. Päästiin loppuillasta jopa sen pöytään.



P.S. Käytiin me katsomassa jotain kulttuuriakin, mutta se on epäolennaista.